Muhoksen

helluntaiseurakunta

Seurakunta

TorikokousSeurakuntaYksinäisyysAsumisen rajatKehusmaan perhekuvaLÄHETYSTYÖ

Helluntaiseurakuntien lähetystyö on perinteisesti hyvin laajaa. Enemmän tietoa lähetystyöstä ja projektiluonteisesti toteutetuista tehtävistä löytyy Fida Internationalin sivuilta.

Tällä hetkellä Muhoksen helluntaiseurakunta tukee Kehusmaan perhettä, joka tekee lähetystyötä Cocentainassa Espanjan itäisessä osassa. Kaupunki sijaitsee Costa Blancan alueella missä lähin tunnettu turistikohde on Alicante.

Työkenttä espanjalaisten parissa on pitkäjänteistä. onhan maa katolinen ja asenne evankeliumia kohtaan on epäileväinen. Hengellisen työn tavoitteena Espanjassa on perustaa toimivia, itsenäisiä evankelisia seurakuntia ja opettaa niiden jäsenille raamatun mukaista hengellistä kasvamista. Espanjan väkiluku on kymmenen kertaa suurempi kuin meillä Suomessa, sanoma rakastavasta Jumalasta kuuluu myös heille. Olemme kiitollisia saadessamme olla mukana tukemassa tätä tärkeää työtä. Pienistä puroista syntyvät suuret virrat.

Jessus ratsastaa aasillaEspanjalaista kaupunkimaisemaa

 


Ilta-aurinko

Iltarusko Espanjassa


Muurinäkymä


Lammaspaimen